“Ei luksusta, vaan elämä” on kappale henkilökohtaisen avun merkityksestä ja oikeudesta inhimilliseen elämään.
Kaikki eivät tarvitse apua samalla tavalla. Joku tarvitsee avustajan kokopäiväisesti, joku muutamaksi tunniksi ja joku vain kerran viikossa. Tarve voi olla erilainen, mutta merkitys on sama: apu mahdollistaa arjen, osallisuuden ja vapauden.
Kappale muistuttaa, ettei henkilökohtainen apu ole luksusta tai ylimääräinen etuus. Se voi olla ero siinä, pääseekö ihminen ulos kodistaan, töihin, harrastuksiin, ystävien luo tai elämään tavallista elämää.
Kaikille ei myöskään sovi kuka tahansa avustaja. Kemia, luottamus, fyysiset rajat ja arjen toimivuus merkitsevät paljon. Kun avun tarvetta arvioidaan vain numeroina tai kustannuksina, ihminen jää helposti päätösten taakse näkymättömäksi.
Tämä kappale on kannanotto ihmisarvon, yhdenvertaisuuden ja itsenäisen elämän puolesta.
Me emme pyydä liikaa.
Me pyydämme mahdollisuutta elää.